Saaste

Välillä tulee tilaisuus huomata todelliset ystävät. He ovat niitä, jotka tukevat sinua eri elämäntilanteissa, seisovat rinnallasi ja lohduttavat kun sinun on paha olla. Onneksi minulta löytyy näitä ystäviä. Olen saanut elämäni parhaimmat ystäväni vasta parikymppisenä, heidän seurassaan voin olla oma itseni, eivätkä he väheksy tai ylenkatso minua. Olen heidän rinnallaan heidän vertaisensa. Olen onnellinen että näin on ja erittäin kiitollinen.

Valitettavasti minulta löytyi vielä muutama tunti sitten facebookista ystävälistalta myös niitä ihmisiä, joiden seuraa en oikeastaan kaivannut ja jotka saivat minut voimaan pahoin, eivätkä nousseet puolustamaan tai lohduttamaan minua silloin kun olisin sitä kaivannut. Sitähän ystävät tekevät? puolustavat ja tukevat?

En kaipaa ystävikseni itseään kutsuvia ihmisiä luokseni jos he eivät ole valmiita puolustamaan minua silloin kun päälleni sataa sanoja: "sukurutsari, hevosnaama, wannabe tuksu", toisaalta tämäkin ihminen myönsi että emmehän me koskaan mitään ystäviä ole olleetkaan. En myöskään kaipaa ihmisiä jotka puhuvat läheisistäni pahaa minulle itselleni, elehtien tai muuten sanoillaan tai ilmeillään ilmaisten inhonsa esimerkiksi poikaystävääni kohtaan.  En kaipaa ystäviä jotka pönkittävät omaa huonoa omaatuntoaan kaivamalla maata jalkojeni alta mm. halveksuvien mielipiteidensä, ylenkatsonnan tai oman erinomaisuutensa korostamisen kautta. Enkä myöskään kaipaa ystäviä jotka piehtaroivat niin suuresti omassa itsessään, että sitä voisi jo nimittää sairaalloiseksi itserakkaudeksi. En myöskään siedä patologisia valehtelijoita.

Vaikka vaadin tätä kaikkea hyvältä ystävältä, toivon että olen myös itse sellainen ystävä kuin haluaisin muiden olevan minulle. Kaikista tärkeintä on myös olla paras ystävä itselleen ja deletoida ne ystävät jotka saavat sinut henkisesti pahoinvoivaksi pois elämästäsi, näin tekee itselleen palveluksen ja voi olla entistä onnellisempi.








-Jenni