matkalla maailmassa: No mitä helvettiä?! Odotanko mä muka omenan pala kurkussa että joku mies tulee suutelee sen pois? Mä ratsastan ihan ite sillä hepalla!

Suvimaria lähti tänään ja yhtäkkiä kämppä tuntuu todella tyhjältä. Juuri kun olin oppinut nauttimaan omasta seurastani ja yksinolosta, täytyy minun löytää se nautinto uudelleen. Puhelinlaskut ovat ihan liian suuria, pitää ruveta mykäksi. Kaikilla hyvännäkösillä asiakkailla on tyttöystävät.. hmph. Empä minäkään mitään seurustelukaveria tahtoisi, aikaisempi oli tarpeeksi suuri pettymys.

Käytiin Suvimarian kanssa puistolassa syömässä, sellanen hienostolaravintola johon minun piti monta kertaa mennä erään toisen kanssa, se homma kusi aivan täysin. Ruoka ei ollut erityisen kummoista, mutta musiikki oli juuri sellaista mistä minä pidän. Puistolasta lähdimme taidenäyttelyyn joka käsitteli tunteita. Näyttely ei herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita.

Naurettiin mahanpohjasta, tehtiin sitä yhdessä joka ilta! Enimmäkseen nauroimme itsellemme. Eilen nauroimme yhdessä teorialle jonka kehitimme äitini sanojen pohjalta. Ihmiset pariutuvat samalla kierroksella olevien kanssa ja vain samalla kierroksella olevien jutut voivat toimia. En jaksa selittää teoriaa sen enempää, mutta itse olen päättänyt ensimmäisen kierrokseni.

Olen käynyt juoksemassa niin paljon että jalat on jatkuvasti kipeinä. Tänään juoksin sateessa niin lujaa kuin pääsin ja tuntui kuin olisin lentänyt. Levitin jopa käteni ja annoin meri-ilman viistää sormieni väleistä. Olen elossa, olen onnellinen ja olen kiitollinen! Oma olemassaolo tuntuu niin hyvältä, että epäilen sen todellisuutta.

Elämä on ihanaa ja jokainen päivä on sen arvoinen.