Uusi vuosi, uudet kujeet?

Uusivuosi. Maailmanloppua ei tullutkaan. Petyin ehkä vähäsen. hah.
Suunnitelmissani oli tänään olla säälittävä sinkku - syödä läjä tuulihattuja, vetää perseet yksin kotona ja katsoa lässynlääleffaa... Toistaiseksi olen vain syönyt jäätävän läjän tuulihattuja, puolikiloa karkkia, snickers-jäätelön, juonut litratolkulla limpparia ja ainoa humalatila jonka olen saavuttanut on yksinomaan kaikesta tuosta sokerista jonka olen kurkustani alas kumonnut. Miksi olen mätännyt itseeni noin paljon sokeria?? Koska nyt kun vuosi vaihtuu, aloitan sen kuuluisan terveellisen elämän. Se alkaa kuukauden sokerilakolla ja panoksena on 50e. Yritän poistaa ruokavaliostani lisäksi vehnän.

Mutta!!! Tänään tapahtui jotain niin ihanaa,  että kiljuin minuutin putkeen ja pompin ylös alas lattiasta kattoon ja olin saada sydärin. Sain nimittäin kuulla ihanan rakkaan ystäväni ääntä yli neljään kuukauteen! Pirre on tullut takaisin, se ketku juksasi meitä kertomalla saapuvansa suomenmaahan 6.1. Olin niin onnellinen kun näin hänen soittavan ja sitten en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, joten taisin tehdä molempia. Miten jotakuta voikin kaivata niin paljon? En edes itsekään ollut tajunnut ikävöineeni ihanaa ystävääni näin kovasti.

Uuden vuoden aattoni meni siis aika perinteikkäästi töissä ja huomenna jatkan samaa linjaa. Kun mietin kulunutta vuotta, voin todeta sen olleen raskas ja muutoksen täyteinen. Mutta kaikesta huolimatta en voi olla itsestäni kuin yksinomaan ylpeä ja Suvi sai minut  tajuamaan tämän. Olen aloittanut aktiivisen urheilijan elämäni ja nautin liikunnasta. MINÄ nautin liikunnasta, wtf???? En rehellisesti uskonut koskaan sanovani noita sanoja. Toisekseen Suvi totesi, että olisinko uskonut itsestäni vuosi sitten että ajelisin pitkin oulun katuja AUTOLLA kuin ei mitään? Totta, en olisi uskonut. Pelkäsin ennen autoilua, mutta nyt nautin siitäkin ja voisin mielelläni omia äitini auton itselleni, tietenkin niin että joku muu kustantaisi sen kulut. hah. En myöskään olisi uskonut, että mieltäni syövyttänyt sairaudenpelko vihdoin katoaisi. Kiitän tästä äitiäni. En ole pelännyt sairauksia yli kahdeksaan kuukauteen ja uskon täysin terveyteeni. En myöskään uskonut nousevani siitä surusta joka iski minuun huhtikuun lopulla ja sai sydämeni särkymään tuhansiksi pieniksi pikku paloiksi. Nousin kuitenkin, melkein kuin feenikslintu tulesta, kuoleman kokeneena ja uudesti syntyneenä. Nyt minulla on omat siipeni joilla olen opetellut lentämään.

Vuosi oli siis yhtä suossa rämpimistä, mutta se muuttii ja kasvatti minua ihmisenä. Elämä ottaa, mutta onneksi se myös antaa. Nyt tahdon vain luopua kaikesta vanhasta, kantaa muistoja mukanani mutta lopettaa niissä eläminen. Toivottavasti vuodesta 2013 tulee upea vuosi, jolloin ylitän itseni yhä uudelleen ja otan päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Elän hetkessä.

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja onnea tulevalle!