Hetken tie on kevyt

Mä olen aina luullut itseäni pessimistiksi, ainakin näin mulle on sanottu. Miksi ihminen on muka jompaa kumpaa? Itse huomasin eilen olevani molempia. Odotan pahinta yleensä kaikesta, koska inhoan pettymyksiä. Tunne Pettymys on lähes yhtä paha kuin veljensä Pelko. Odotan pahinta, mutta ihmissuhteissa olen aina optimisti. Uskon ihmisistä pelkkää hyvää ja odotan heiltä hyviä asioita, enkä tahdo tämän muuttuvan. Haluan uskoa ihmisistä parasta ja uskoa siihen että sisimmiltään ihminen on hyvä.

En tiedä onko se aina hyvä asia, nähdä ihmisistä pelkästään se hyvä ja uskoa heihin ja heidän hyvyyteen. Suljen silmäni pahalta. En halua ajatella sitä. Joskus on kuitenkin hyvä avata silmänsä, nähdä!

Päätin tänään, että minusta ei koskaan tule ihmistä joka ei toimi moraalinsa mukaisesti. En halua toimia itseäni vastaan ja niitä arvoja jotka ovat minulle tärkeitä. En halua satuttaa valinnoillani ketään ja toimin sen mukaisesti minkä koen oikeaksi. Erotan oikean väärästä, jotta omatuntoni olisi puhdas ja sieluni ehjä. Haluan kuulla Jumalan äänen ihmisessä, pienen äänen joka kertoo sen mikä on oikein. En halua menettää sitä. Kun ihminen menettää omatuntonsa, hän menettää ihmisyytensä. Hänestä tulee hirviö, joka voi pahoin ja viljelee pahaa ympärilleen. Haluan olla valo ja loistaa kirkkaasti, haluan että voin hyvin ja jakaa sitä hyvää muillekin. Haluan tietää kuka olen, olemalla tietoinen itsestäni ja tiedostamalla muut. Olen valmis tekemään kompromissejä omien halujeni kanssa, vahingoittamatta muita. En usko että ihminen voi olla hyvä ilman omatuntoa, empatiakykyä ja ennen kaikkea nöyryyttä. Se että kunnioittaa ja arvostaa muita kanssaeläjiä luo hyvän perustan itsekunnioitukselle.

Aion tästä lähin rakastaa itseäni, kuunnella sydäntäni ja kulkea sen mukaan. Haluan tietää eläneeni hyvin sitten kun tulee aika jättää elämä. Haluan tietää rakastaneeni, kunnioittaneeni ja eläneeni. Saatan olla sinisilmäinen ja tyhmä, mutta en aio kyynistyä vaikka olisin kuinka saanut paskaa niskaani. Haluan edelleen uskoa kaikista hyvää ja niille jotka eivät kuule omatuntonsa ääntä, toivon parannusta. Mikään ei ole pahempaa kuin elää ilman sielua, sydäntä ja mieltä.

Syytin aluksi Jumalaa siitä, että minulle tapahtuu pahoja asioita, mutta tajusin pian että ihminen on itse vastuussa itsestään. Ajattelin Jumalan vihaavan minua, mutta hyvin nopeasti ymmärsin hänen rakastavan, olevan rakkaus. Uskon että asiat jotka tuntuivat yhtenä hetkenä hyvin pahoilta, ovat jälkeenpäin tarkasteltuna ne avain hetket onneeni. En tarvitse ketään määrittelemään sitä kuka olen ja ainoa ihminen jonka rakkautta todella tarvitsen on minä itse. En usko ikinä olleeni parisuhteessa jossa saisin vastarakkautta, ainoastaan tietoa siitä että minä olen rakastanut on rakastettu. Onneksi kuitenkin rakkauteni on aina riittänyt myös minuun itseeni. Olen rakastanut.

Olen kiitollinen elämästä joka minulla on edessä päin ja taakse päin katsoessani näen tien joka oli tarkoitettu olemaan vaikea, jotta tietäisin paremmin, jotta näkisin pahan tunnistaakseni hyvän, jotta tunnistaisin vääryyden ymmärtääkseni oikeuden. Tulen vielä kokemaan elämän.

Ja mitä kunnioitukseen tulee. Kunnioitan heitä, jotka tekevät maailmasta elämisen arvoisen, jotka ovat täällä rakastaakseen. Kunnioitan heitä, jotka kunnioittavat itseään ja uskovat itseensä.