Sleeping beauty

Ajatuksia kauneudesta. Olen menettänyt uskon kauneuteeni. En usko olevani kaunis. Ennen se oli helppoa, minulla oli joku muistuttamassa siitä. Mitä oikeastaan on olla kaunis? Se on ruman vastakohtana olemista, se on itsevarmuutta ja sielun kauneutta. En toisaalta usko olevani rumakaan. Tiedän kuitenkin olevani kaunis, en vain usko siihen.. en enää. en nyt. ehkä joskus.

Ei sillä loppupeleissä ole mitäään merkitystä onko ulkoisesti kaunis vai ei, se on silkkaa pinnallisuutta. Kauneushan on katoavaista, varsinkin se ulkoinen kauneus. Sisäistä kauneuttaan voi harjoittaa ja kasvattaa, sisäinen kauneus kumpuaa ulospäin hyvyytenä ja rakkautena. 

Taisin menettää ulkoisen  kauneuteni erossani. tai ainakin uskoni siihen. Vaikka tokihan tiedän, ettei eroni johtunut siitä että en olisi ollut tarpeeksi kaunis. Alitajunnassani jotakin kuitenkin meni rikki, joku mutteri on vinksallaan ja saa peilini näyttämään kehonkuvani vääristyneenä. 

Mitä peilistäni näkyy? Hampputukkainen pömppömahainen selluliittihirviö. Finnitkin tekevät voitokasta paluutaan. ryppyjäkin olen saanut. Eihän kaksikymppisillä pitäisi vielä olla ryppyjä? Leikin ajatuksilla botoksista ja kauneuskirurgiasta, vaikka tiedän että en ikinä laittaisi rahojani sellaiseen.. ajatuksiani ehkä, mutta en rahojani. Enkä kuitenkaan ole tosissani.

Ehkä tämä oli osasyy sille, että rupesin juoksemaan. Sitten kun peppuni on kunnossa, joku varmasti pitää minua kauniina. Toivottavasti tämä joku olisi minä itse. Ei ole huono asia, että rupesin liikkumaan. Haluan tehdä sen oman hyvinvointini vuoksi. Omaa kehoaan tulisi rakastaa ja kunnioittaa. Ihmiskeho kykenee valtaviin suorituksiin ja se on suojakotelo minun sisimmälleni. 

Myönteinen kehonkuvani on hetkellisesti rikki. Näen yksilöllisyyden sijasta virheellisyyden, epänormaliuden. Toivon kuitenkin, että jankuttamalla mantraani: "Olen riittävä tälläisena"  tepsii joku päivä ja näen peilistäni taas muutakin kuin appelsiini-ihoa ja läskimakkaraa.