nothing

Tämä blogiteksti on omistettu Suville ja Paakelle, ehkä innokkaimmille lukijoilleni :D... lol. En ole saanut aikaiseksi päivittää blogiani, koska oma tylsä elämäni ei oikein kiinnosta minuakaan tällä hetkellä, joten miksi se kiinnostaisi ketään muutakaan? Urheilen, syön, käyn koulussa, nukun, katson housea.. en ehkä tuossa järjestyksessä mutta kuitenkin.

En jaksa ottaa edes todistusaineistoa siitä että minulle ei tapahdu mitään. Teetätin Nyki kuvastani taulun ja nyt se koristaa seinääni. Pidän siitä. Joudun vaihtamaan työpaikkaa, mutta ei se niin kovasti haittaa. Oikeastaan mua ei hirveästi jaksa kiinnostaa nyt juuri mikään. Olenpa oikea positiivisuuden perikuva :D No välillä on vaan kiva olla, vaikka tietenkin kandin kirjoittamiseni kärsii tästä minun olemisestani. Haluan uuden puhelimen mihin saa sport-trackerin. Syytän Hanskaa mun mahdollisesta perikadosta sillä haluan apinoida sitä kaikissa sen ostoissa mitkä liittyy ees etäisesti urheiluun. Kohta ostan varmaan kaksi koiraakin että joudun käyttämään niitä lenkillä.

Salilla käy sellanen ähisijä-ukkeli joka ei osaa käyttää urheiluvälineitä oikein (no en ehkä aina minäkään) mutta melkein käy sääliksi kun se tekee himo kovilla painoilla niin että liike kärsii. esim. tänään se luuli treenaavansa hauiksia mutta todellisuudessa ainoa kehon osa mikä siinä liikkeessä sai treeniä oli sen ranteet. Ehkä se haluaa aiheuttaa itselleen mahdollisen rannetuppitulehduksen ettei sen tarvitse käydä enää ikinä töissä tai jotakin? Tiedä tuosta.  btw. Ollaan Hanskan kanssa siirrytty ns. "äijäsalille", se vaatikin aika monta kuukautta että rohkaistuttiin. 

Ulkonakin on aika kakkakeli, oon kyllä ilonen että ei oo pakkasta.. mutta toivottavasti laskiaisena mäessä on lunta jäljellä. Me ollaan nimittäin ilmottauduttu standard-kisaan nolaamaan itsemme. Ei vieläkään taideta uskoa että meidän paikka on siellä keittiössä.

ja mihin katosi se uudenvuoden lupaus olla valittamatta??

Lopuksi Suvia ajatellen yhteiskuva meistä :D:D:D lol

ps. oisinpa mä vieläkin noin nuori ja nätti.

extreme run

Nyt on maailmankirjat oikeasti sekaisin. Mun on pakko päivittää tästä ja anteeksi kun mun blogi koskee näin fanaattisesti tällä hetkellä urheilua.. mutta tää on niin iso juttu mulle, että sohvaperunasta on voinut kuoriutua jollakin lailla urheilua rakastava. Minä, nukkumista rakastava ja entinen liikunnanvihaaja nousin tänään ylös klo 5.30!! Ja miksi???? Jotta ehtisin johonkin helvetin spinningpumppi-jumppaan. Vietettiin Hanskan kanssa 3 tuntia Hukassa ja olo on tällähetkellä niin poikki että taidan vain vaipua koomaan.. tai vaipusin, jollei minulla olisi pumppitunti illalla. Ei tsiisus, tässä edes kerkiä lepopäiviä pitämään joten tuloksiakaan tuskin syntyy.

Lisäksi olen alkanut tarkkailla ruokavaliotani. Yritän syödä enemmän proteiineja, mutta hiilareita rakastavana sekin on haasteellista. Olen miettinyt palautusjuomia mutta en uskalla koskea mössöihin jotka sisältävät ties mitä lisäaineita yms. joten olen tyytynyt jugurttiin ja banaanin urheilun jälkeen.Olen tällä hetkellä oikeastaan tyytyväinen koko muuhun vaartalooni paitsi vatsan seutuun, joten töitä pitää vielä tehdä jotta unelmakroppa saavutetaan.

Olen myös osallistumassa elokuussa järjestettävään extreme run tapahtumaan Oulussa. Tapahtumasta voi lukea lisää täältä: http://www.extremerun.fi/oulu/ Tarkoituksena on siis juosta 15km lenkki joka on täynnä mitä erikoisempia esteitä. En malta pysyä housuissani. Kun tuo on suoritettum voisinkin alkaa treenata puolimaratoniin. hah. Luulen että tuo matka taittuu melko kepeästi, kolmeen tuntiin juoksevat palkitaan. Juoksin eilen juoksumatolla 5km puolessa tunnissa, vaikka nopeampaankin olisin halutessani voinut juosta. Tosin olen ilmeisesti saanut penikkataudin, sillä sääriluut kipeytyvät niin pahasti sivuilta että tekee mieli melkein itkeä. Tarvitsisin hierojaa ja paremmat kengät jotka vaimentavat iskuja.

Urheilunhuumaa

Heipparallaa ja hellät tunteet! Sokerilakko on lähtenyt huonosti käyntiin siinä mielessä, että syön kokoaika kaikkea muuta sokerin himooni ja kalorit päivässä sen kuin kertyvät. No mutta, olen syytänyt nyt oikeastaan voisiko sanoa että ihan sikana rahaa urheiluun.. niin paljon että ei kai tässä muu auta kuin syödä kaurapuuroa loppu vuosi. Haluan satsata rahani kuitenkin laatumerkkeihin, siksi että ne tuntuvat ja näyttävät päällä paremmilta ja siksi että ne todennäköisesti kestävät kauemmin kuin jotkut H&M:n juoksukuteet.

Kallein ostokseni on kuitenkin ollut sykemittari, joka sisältää kunto-ohjelman ja ties vaikka mitä. On siistiä juosta salilla kun salilaitteetkin reagoivat sykevyöhöni ja näen sykkeeni laitteiden näytöstä, joten ei tarvitse vilkuilla rannetta jatkuvasti. Mittari kertoo koska liikun ja millä sykkeellä ja onko päivän liikuntamäärä tavoitettu tavoitteeseeni nähden. Tänään oli lepopäivä, koska eilen huomaamattani innostuin ja treenasin ainakin kaksinverroin sen verran mitä olisi pitänyt. Kadotin ajantajuni täysin ja puolentoista tunnin sijasta huomasin olleeni salilla kolme tuntia! Kaloreita paloi mittarin mukaan n. 1000. hiki virtasi ja päässä soi Justin Bieber "beauty and a beat".

Ensi viikolla menemme Hanskun kanssa Hukkaan treenaamaan viikoksi. Tarkoitus olisi treenata joka päivä jotta saisimme suurimman mahdollisen hyödyn lahjakorteista jotka sain työpaikaltani. Tiedossa on ainakin joogaa, kahvakuulatreeniä, (mä haluan myös sulkapalloa!), infrapunasaunaa, body-attackia ja vaikka ja mitä. Sykemittari taitaa huutaa hoosiannaa koko viikon vaatien lepopäiviä.

No entäs tulokset? Olenhan treenannut jo oikeastaan kahdeksan kuukautta, mutta ainoa kehon osa jossa näen selvästi muutosta viimevuoden kevääseen nähden on perseeni. Entinen selluliitti-rusinaryppy-pyllyni on kadonnut ja tilalla on pelkkää kiinteää pakaraa! Rintalihakseni ja käsivarteni ovat myös ottaneet lihasmassaa, mutta vatsanseudulle haluaisin vielä tuloksia näkyviin. Jaloistani olen saanut kehuja. Ihoni on parantunut, se on oikeastaan nykyisin aina finnitön. Energiatasonikin on parempi kuin ennen. Liikunta siis kannattaa! Kesään mennessä toivoisin saavani vatsalihakseni esiin, voi sitten huoletta hengailla bikineissä!

Ainiin! Ja mikä parasta, sykemittarini sisältää kuntotestin, jonka mukaan kuntoni on YLI KESKITASON.  vuosi sitten olisin varmasti hiponut huono-kuntoisuuden alarajaa. Hah! Laitoin tilaukseen myös adidaksen topin ja toiset sporttileggarit, jotta minulla olisi vaihtovaatteet salille kun tulee hikoiltua niin paljon. Rahaa palaa, eikä elektronini edes toimi joten olen joutunut vinguttamaan mastercardiani.. paha paha. Jenni ja luottokortti ei sovi yhteen.

Huomenna ajattelin ehkä käydä ostamassa Agave-siirappia joka on sallittua sokerilakossamme. 

Pakko linkata tähän loppuun yhden pojan säveltämä, sanoittama ja esittämä biisi. Olin poikaan ehkä vähän pihkassa yläasteella ja lukiossa. Komea poika, komealla äänellä! Tyyppi ilmeisesti yrittää euroviisuihin. vau




ja ihan loppuun vielä mielestäni aika hauska loppukevennys:

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Uusivuosi. Maailmanloppua ei tullutkaan. Petyin ehkä vähäsen. hah.
Suunnitelmissani oli tänään olla säälittävä sinkku - syödä läjä tuulihattuja, vetää perseet yksin kotona ja katsoa lässynlääleffaa... Toistaiseksi olen vain syönyt jäätävän läjän tuulihattuja, puolikiloa karkkia, snickers-jäätelön, juonut litratolkulla limpparia ja ainoa humalatila jonka olen saavuttanut on yksinomaan kaikesta tuosta sokerista jonka olen kurkustani alas kumonnut. Miksi olen mätännyt itseeni noin paljon sokeria?? Koska nyt kun vuosi vaihtuu, aloitan sen kuuluisan terveellisen elämän. Se alkaa kuukauden sokerilakolla ja panoksena on 50e. Yritän poistaa ruokavaliostani lisäksi vehnän.

Mutta!!! Tänään tapahtui jotain niin ihanaa,  että kiljuin minuutin putkeen ja pompin ylös alas lattiasta kattoon ja olin saada sydärin. Sain nimittäin kuulla ihanan rakkaan ystäväni ääntä yli neljään kuukauteen! Pirre on tullut takaisin, se ketku juksasi meitä kertomalla saapuvansa suomenmaahan 6.1. Olin niin onnellinen kun näin hänen soittavan ja sitten en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, joten taisin tehdä molempia. Miten jotakuta voikin kaivata niin paljon? En edes itsekään ollut tajunnut ikävöineeni ihanaa ystävääni näin kovasti.

Uuden vuoden aattoni meni siis aika perinteikkäästi töissä ja huomenna jatkan samaa linjaa. Kun mietin kulunutta vuotta, voin todeta sen olleen raskas ja muutoksen täyteinen. Mutta kaikesta huolimatta en voi olla itsestäni kuin yksinomaan ylpeä ja Suvi sai minut  tajuamaan tämän. Olen aloittanut aktiivisen urheilijan elämäni ja nautin liikunnasta. MINÄ nautin liikunnasta, wtf???? En rehellisesti uskonut koskaan sanovani noita sanoja. Toisekseen Suvi totesi, että olisinko uskonut itsestäni vuosi sitten että ajelisin pitkin oulun katuja AUTOLLA kuin ei mitään? Totta, en olisi uskonut. Pelkäsin ennen autoilua, mutta nyt nautin siitäkin ja voisin mielelläni omia äitini auton itselleni, tietenkin niin että joku muu kustantaisi sen kulut. hah. En myöskään olisi uskonut, että mieltäni syövyttänyt sairaudenpelko vihdoin katoaisi. Kiitän tästä äitiäni. En ole pelännyt sairauksia yli kahdeksaan kuukauteen ja uskon täysin terveyteeni. En myöskään uskonut nousevani siitä surusta joka iski minuun huhtikuun lopulla ja sai sydämeni särkymään tuhansiksi pieniksi pikku paloiksi. Nousin kuitenkin, melkein kuin feenikslintu tulesta, kuoleman kokeneena ja uudesti syntyneenä. Nyt minulla on omat siipeni joilla olen opetellut lentämään.

Vuosi oli siis yhtä suossa rämpimistä, mutta se muuttii ja kasvatti minua ihmisenä. Elämä ottaa, mutta onneksi se myös antaa. Nyt tahdon vain luopua kaikesta vanhasta, kantaa muistoja mukanani mutta lopettaa niissä eläminen. Toivottavasti vuodesta 2013 tulee upea vuosi, jolloin ylitän itseni yhä uudelleen ja otan päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Elän hetkessä.

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja onnea tulevalle!