Ole hyvä

Tämä tyttö, joka osaa tanssia tuulen lailla kertoi minulle vuorilla, joihin iski ukkonen ja jonka rinteiltä sade valui pieninä puroina. "Ei sinun tarvitse pelätä. Jumala pitää meistä huolen. Sillä hän on hyvä. Monet uskovat, että kun ukkostaa niin se on Jumala joka puhuu. Mutta minä en. Jumala on jotain paljon suurempaa. En pelkää sadetta tai ukkosta, sillä kaikki mikä tulee Jumalasta on hyvää. Sade on hyvä ja sinä olet hyvä. Mutta kun sataa päällesi, se on muistutus Jumalalta, että vaikka olet hyvä, teet välillä väärin, mutta se ei tee sinusta pahaa. Jumala lupasi meille antamalla merkiksi siitä lupauksesta sateenkaaren. Ettei hän enää koskaan pettymyksessään vahingoita meitä. Siksi on sade, jotta muistaisimme myös katumuksen hänen armonsa edessä. Älä pelkää, olet turvassa."

Siksi lähdin

Kiipesimme eilen vuorille katselemaan kaupunkia. Ei tunnu lainkaan siltä, että olisin amerikassa, sillä horisontista uupuvat pilvenpiirtäjät. 

Minä tahdon piirtää omat pilveni tällä matkallani. Välillä mietin miksi lähdin ja miksi olen tässä näin. Ei minun ollut hyvä missään, sillä en tiedä paikkaani tässä maailmassa. Sitä minä kai lähdin etsimään. Tunnetta, että kuulun jonnekin. 

En vielä kuulu tännekkään, enkä ehkä tule kuulumaankaan. Jospa vain löytäisin rauhan itselleni. Että on hyvä näin, tässä näin. Ei olisi kaipuuta pois, eikä takaisin. 

Tahdon olla onnellinen ja kokeilla rajojani. Minusta oli tullut pieni ja pelokas, aivan kuin muumien titiuu jolla on iloinen alku ja surullinen loppu. 

Lopulta rantatörmälle ryömi kurja ja rihmanohut olio, sen hampaat kalisivat ja se sanoi:— Hei. Olen hyvin onnellinen saadessani tavata sinut.— Hei, sanoi Nuuskamuikkunen kalseasti.— Saanko lämmitellä nuotiollasi? Jatkoi pikku elukka koko märkä naama säteillen. Ajatella, että minusta tulee Se, joka on kerran saanut istua Nuuskamuikkusen leiritulella. Sitä en unohda elämäni päivinä.Mönkijä ryömi lähemmäksi, laski käpälänsä selkärepulle ja kuiskasi juhlallisesti:— Täälläkö sinulla on huuliharppusi? Onko se täällä repussa?— On, sanoi Nuuskamuikkunen aika ynseästi. Hänen yksinäisyyden sävelensä oli kadonnut, koko tunnelma oli pilalla. Hän puri piippuaan ja tuijotti koivujen väliin näkemättä niitä.— Älä anna minun häiritä itseäsi, sanoi mönkijä viattomasti. Jos tahdot soittaa, nimittäin. Et voi aavistaakaan, miten minä kaipaan musiikkia. En ole koskaan kuullut sitä. Siili ja nyyti ja äitini ovat kertoneet… Nyyti on nähnytkin sinut. Niin, et aavista… täällä tapahtuu niin vähän… Ja me uneksimme niin paljon…

Halusin jälleen löytää sen Nuuskamuikkusen itsessäni, siksi lähdin. 

Boulder

Tämä kaupunki on vuorien ympäröimä, salpaavan kaunis ja sielukas. Rakastan sitä! Ja koska rakastan, pelkään että perhe ei pidä minusta. En tahdo täältä pois, sillä myin jo sieluni tälle paikalle pilkkahinnalla. Täällä maa on kuiva ja kuuma ja heinät ratisevat askelien alla. Kaikkialla on peltoja, mutta horisontissa siintävät vuoret. Kaupunki on pieni, mutta täällä on silti kaikki. Haluan viettää täällä vuoteni. En olisi voinut unelmoida paremmasta paikasta.

New York

21.09.2015 saavuin myöhään illalla training schooliin. Huoneet ei olleet kummoiset ja sain huonekavereikseni itävaltalaisen, ranskalaisen ja ruotsalaisen tytön. Ruotsalaisen kanssa ystävystyimmekin aika hyvin loppujen lopuksi. Koulu kesti perjantaihin asti ja oli raskas, sillä päivät siellä olivat kahdentoistatunnin mittaisia. Opettajamme oli aivan ihana ja amerikkalaiset lait ja tavat melko naurettavia. 

Koululla opin amerikasta sen, että kenenkään pihalle ei saa mennä ilman lupaa ja jos menet niin hänellä on oikeus ampua sinut. Lasta ei saa ikinä jättää autoon hetkeksikään yksin. Kaikki on vaarallista ja lasten kasvatus onnistuisi parhaiten valkoisessa huoneessa lapsi käärittynä pakkopaitaan. Jos saat sairaskohtauksen niin kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa sinua ja useimmat eivät auta koska uhriin ei saa koskea ilman tämän lupaa ja moni pelkää lakisyytteitä. Ei pidä mennä tukehtumaan makkaranpalaseen.

Torstaina lähdimme viideksi tunniksi New York Cityyn. Lähdimme Iidan kanssa kaksin, sillä emme halunneet osallistua bussikiertueelle, koska molemmat olimme käyneet manhattanilla jo aikaisemmin. Kaikki oli kuten muistinkin. Henkeän salpaavan kaunista ja korkeaa.

Oi maa on niin kaunis

Voin sanoa sinulle Suomi, oi kotimaani kaunein, että ikävä tulee. Viimeisimmät viikot ovat olleet hyvästejä ja jäähyväisiä. Pelko on ollut vieraani rohkeuden tiellä, otan sitä kädestä kiinni ja mukaani, ehkä hyväksymme siellä jossain toinen toisemme, emmekä enää käännä katsettamme pois silloin kuin hätä on suurin vaan menemme läpi harmaan kiven ja väritämme tämän mustan maailmamme liituväreillä joita lapsen kätemme joskus pitelivät. 

Kesykettu

Narsismista

Jos saisin valita maan johon olisin syntynyt, niin en tiedä olisiko se Suomi. Sanotaan että on lottovoitto syntyä Suomeen - ja tottahan se on, meidän mahdollisuutemme elää vapaasti ovat lähes rajattomat. Syy miksi en ehkä olisi valinnut Suomea on yksinkertainen. Hyvinvointivaltioissa ei voida hyvin ja mielestäni tähän on yksi syy: egoisimi. 

Minun silmissäni ihmisestä tulee sitä itsekkäämpi mitä enemmän hänelle annetaan. Tällaisia esimerkkejä ovat lukuisat netissä levivävät videot siitä, kuinka kodittomat ja vähäosaiset jakavat omastaan, mutta rikkaat kulkevat ohi katsahtamatta nälkiintynyttä kanssaeläjäänsä. Tulee väistämättä mieleen raamatun tarinat laupiaasta samarialaisesta ja Jeesuksen sanat alkavat kumista päässä "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Uskontoon sen enempää kantaaottamatta, voin vain todeta ymmärtäväni näitä sanoja tässä maailmassa.

Materian tuoma itsekeskeisyys ei ole kuitenkaan mitään verrattuna maassamme ruton lailla leviävään narsismiin. Ihmiset ovat kääntäneet katseensa sisäänpäin ja ovat tulleet sokeaksi kaikelle muulle. Tämä maailma on täällä heitä varten, ei meitä varten. Ei ole enää olemassa käsitettä me, sillä on vain minä. Hyviä tekoja ei tehdä sen vuoksi, että joku muu tulisi siitä iloiseksi - ei, me teemme läheisillemme asioita jotta tuntisimme itsemme hyviksi ja jäämme odottamaan vastapalvelusta. Me unohdamme rakkaat läheisemme ja kuvittelemme että he ovat täällä meitä varten. Odotamme saavamme ihailua omasta erinomaisuudestamme ja erikoisuudestamme, teemme asioita jotta ihmiset hätkähtäisivät omaan olemassaoloomme ja saisimme heiltä heidän huomionsa. Unohdamme kuinka sanoa kiitos ja ole hyvä, sekä Anteeksi ja annan anteeksi. Unohdamme miten rakastaa itsemme ulkopuolella. Haluamme nostaa itsemme jakkaralle, jolle kipuamiseen vaaditaan läheisten polkeminen maahan.

Ei. Minä sanon ei ja päätän että tämä ei ole minun maailmani. Ei minun arvoni, eikä se saa minun kunnioitustani. Minä valitsen polkuni siten, että sisäisen rauhani saavuttamiseksi kunnioitan tästä lähin kanssakulkijoitani ja annan heille välittämiseni ja rakkauteni. Kuulen ja kuuntelen mitä heillä on sanottavaa ja pyrin vetämään heidät sille jakkaralle kanssani. Sillä minä en ole sen erityisempi kuin kukaan muukaan ja tärkeintä onkin olla erityinen itselleen - ei muita varten. Minun ei tarvitse sykähdyttää, säväyttää tai olla paras. Riittää kun olen minä. Lähimmäisen rakkaus on yksi tärkeimmistä teistä omaan onneen ja se että kohtelee muita niinkuin toivoisi itseään kohdeltavan. Tällä tavoin kansamme kylvää hedelmällistä maaperää - tietenkään omaa itseään uhraamatta. Vaikeinta taitaakin olla erään vanhan jo edesmenneen miehen sanoin sen kultaisen keskitien löytäminen. Eikä sitä turhaan kutsuta kullalla päällystetyksi.

Mukavaa keskiviikkoa. Rakastakaa toinen toisianne.