Siksi lähdin

Kiipesimme eilen vuorille katselemaan kaupunkia. Ei tunnu lainkaan siltä, että olisin amerikassa, sillä horisontista uupuvat pilvenpiirtäjät. 

Minä tahdon piirtää omat pilveni tällä matkallani. Välillä mietin miksi lähdin ja miksi olen tässä näin. Ei minun ollut hyvä missään, sillä en tiedä paikkaani tässä maailmassa. Sitä minä kai lähdin etsimään. Tunnetta, että kuulun jonnekin. 

En vielä kuulu tännekkään, enkä ehkä tule kuulumaankaan. Jospa vain löytäisin rauhan itselleni. Että on hyvä näin, tässä näin. Ei olisi kaipuuta pois, eikä takaisin. 

Tahdon olla onnellinen ja kokeilla rajojani. Minusta oli tullut pieni ja pelokas, aivan kuin muumien titiuu jolla on iloinen alku ja surullinen loppu. 

Lopulta rantatörmälle ryömi kurja ja rihmanohut olio, sen hampaat kalisivat ja se sanoi:— Hei. Olen hyvin onnellinen saadessani tavata sinut.— Hei, sanoi Nuuskamuikkunen kalseasti.— Saanko lämmitellä nuotiollasi? Jatkoi pikku elukka koko märkä naama säteillen. Ajatella, että minusta tulee Se, joka on kerran saanut istua Nuuskamuikkusen leiritulella. Sitä en unohda elämäni päivinä.Mönkijä ryömi lähemmäksi, laski käpälänsä selkärepulle ja kuiskasi juhlallisesti:— Täälläkö sinulla on huuliharppusi? Onko se täällä repussa?— On, sanoi Nuuskamuikkunen aika ynseästi. Hänen yksinäisyyden sävelensä oli kadonnut, koko tunnelma oli pilalla. Hän puri piippuaan ja tuijotti koivujen väliin näkemättä niitä.— Älä anna minun häiritä itseäsi, sanoi mönkijä viattomasti. Jos tahdot soittaa, nimittäin. Et voi aavistaakaan, miten minä kaipaan musiikkia. En ole koskaan kuullut sitä. Siili ja nyyti ja äitini ovat kertoneet… Nyyti on nähnytkin sinut. Niin, et aavista… täällä tapahtuu niin vähän… Ja me uneksimme niin paljon…

Halusin jälleen löytää sen Nuuskamuikkusen itsessäni, siksi lähdin.