Ole hyvä

Tämä tyttö, joka osaa tanssia tuulen lailla kertoi minulle vuorilla, joihin iski ukkonen ja jonka rinteiltä sade valui pieninä puroina. "Ei sinun tarvitse pelätä. Jumala pitää meistä huolen. Sillä hän on hyvä. Monet uskovat, että kun ukkostaa niin se on Jumala joka puhuu. Mutta minä en. Jumala on jotain paljon suurempaa. En pelkää sadetta tai ukkosta, sillä kaikki mikä tulee Jumalasta on hyvää. Sade on hyvä ja sinä olet hyvä. Mutta kun sataa päällesi, se on muistutus Jumalalta, että vaikka olet hyvä, teet välillä väärin, mutta se ei tee sinusta pahaa. Jumala lupasi meille antamalla merkiksi siitä lupauksesta sateenkaaren. Ettei hän enää koskaan pettymyksessään vahingoita meitä. Siksi on sade, jotta muistaisimme myös katumuksen hänen armonsa edessä. Älä pelkää, olet turvassa."

Siksi lähdin

Kiipesimme eilen vuorille katselemaan kaupunkia. Ei tunnu lainkaan siltä, että olisin amerikassa, sillä horisontista uupuvat pilvenpiirtäjät. 

Minä tahdon piirtää omat pilveni tällä matkallani. Välillä mietin miksi lähdin ja miksi olen tässä näin. Ei minun ollut hyvä missään, sillä en tiedä paikkaani tässä maailmassa. Sitä minä kai lähdin etsimään. Tunnetta, että kuulun jonnekin. 

En vielä kuulu tännekkään, enkä ehkä tule kuulumaankaan. Jospa vain löytäisin rauhan itselleni. Että on hyvä näin, tässä näin. Ei olisi kaipuuta pois, eikä takaisin. 

Tahdon olla onnellinen ja kokeilla rajojani. Minusta oli tullut pieni ja pelokas, aivan kuin muumien titiuu jolla on iloinen alku ja surullinen loppu. 

Lopulta rantatörmälle ryömi kurja ja rihmanohut olio, sen hampaat kalisivat ja se sanoi:— Hei. Olen hyvin onnellinen saadessani tavata sinut.— Hei, sanoi Nuuskamuikkunen kalseasti.— Saanko lämmitellä nuotiollasi? Jatkoi pikku elukka koko märkä naama säteillen. Ajatella, että minusta tulee Se, joka on kerran saanut istua Nuuskamuikkusen leiritulella. Sitä en unohda elämäni päivinä.Mönkijä ryömi lähemmäksi, laski käpälänsä selkärepulle ja kuiskasi juhlallisesti:— Täälläkö sinulla on huuliharppusi? Onko se täällä repussa?— On, sanoi Nuuskamuikkunen aika ynseästi. Hänen yksinäisyyden sävelensä oli kadonnut, koko tunnelma oli pilalla. Hän puri piippuaan ja tuijotti koivujen väliin näkemättä niitä.— Älä anna minun häiritä itseäsi, sanoi mönkijä viattomasti. Jos tahdot soittaa, nimittäin. Et voi aavistaakaan, miten minä kaipaan musiikkia. En ole koskaan kuullut sitä. Siili ja nyyti ja äitini ovat kertoneet… Nyyti on nähnytkin sinut. Niin, et aavista… täällä tapahtuu niin vähän… Ja me uneksimme niin paljon…

Halusin jälleen löytää sen Nuuskamuikkusen itsessäni, siksi lähdin.