eroahdistus

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin. Olen jo kohta kolmatta päivää facebook-lakossa ja tekee todella tiukkaa! Huomasin että lähes koko sosiaalinen elämäni pyörii internetin ihmeellisessä maailmassa ja päätin ottaa etäisyyttä naamakirjaan. Milloin minusta tuli näin riippuvainen? Milloin elämäni muuttui virtuaaliseksi? Toisaalta nyt kun en ole siellä, ei elämässäni tapahdu paljoakaan mitään ihmeellistä ja koen eroahdistusta sosiaalisista piireistä. Aloitin lakkoni kun huomasin istuvani facebookissa tunti toisensa jälkeen, painaen päivitä nappulaa kolmen sekunnin välein ja odottaen jotakin ihmeellistä tapahtuvaksi. Lopetan lakkoni sunnuntaina, jollen sorru aikaisemmin. Olen tehnyt töitä kaksi päivää ja pitäisi saada kandi kunnolla alulle, ahdistaa.. naama kukkii finneistä ja vituttaa. Elämä tuntuu raskaalta ja vaikealta, vailla mitään mitä odottaa. Vihaan syksyä, se tekee iloisistakin ihmisistä synkkiä ja aurinkoisista päivistä pilvisiä.

Tänään töissä oli kyllä aika ihanaa kun työkaverini Jenna  kertoi toisen työkaverini Tuomaksen (joka on ollut kaksi kuukautta poissa työpaikalta ja paikkakunnalta) etsineen minua yliopistolla viime viikolla. Hän oli kuulemma kysellyt onko Rissasta näkynyt ja Jenna totesi että ei ole nähnyt. Tuomas oli kuulemma kaivannut mun höpöttelyä ja Jennan mukaan he olivat molemmat hetken hehkuttaneet minua niin, että yksi Jennan luokkakavereista oli sanonut: "Mun on pakko tavata tää Rissanen kun se vaikuttaa niin loistotyypiltä!" Miten voikaan piristää mieltä kun kuulee tämmöisen tarinan, että joku on oikeasti kaivannut mun juttuja poissaolessaan.. ja että mä olisin muka huipputyyppi! Aivan ihanaa <3 Mulla taitaa olla maailman parhaimmat työkaverit.

Hajottaa.... huomenna alan tekemään kandia, tämä oli lupaus!